Viiden minuutin lehtikaalipesto

This blog post is available in the following languages:

Yllättikö pestohimo, mutta lähikaupasta on basilika loppu? Näin pääsi käymään allekirjoittaneelle, mutta onneksi hyllyssä oli sentään pussillinen lehtikaalia. Ja hei! Tämän peston valmistumista ei tarvitse kovin pitkään odotella, sillä kastike on valmista viidessä minuutissa. Lehtikaali itsessään on varsinaista superfoodia ja tämä pesto sopii erinomaisesti niin pastan kaveriksi, leivän päälle, salaatteihin tai vaikka dipiksi, joten ei yhtään hullumpi kokeilu!

Pikaisen googlailun perusteella moni lisää lehtikaalipestonsa sekaan myös hieman basilikaa. Itselläni ei sitä tosiaan ollut, joten se versio jäi kokeilematta. Hyvää näinkin! Mutta jos siis lehtikaalin maku epäilyttää, niin lisää ihmeessä pari kourallista basilikaa sekaan.

Ps. Tämä kyseinen pesto sisältää ihan hurjat määrät folaattia (Folaatin puute saattaa aiheuttaa uupumusta, alakuloisuutta ja unettomuutta), joten illalla kun sillä herkuttelet, niin paremmat yöunet ovat jo askeleen sinua lähempänä ja seuraava aamu tuntuu huomattavasti pirteämmältä 😉 .

Ainekset (tästä tulee noin 2 ½ – 3 dl annos):

5 – 6 dl lehtikaalia tiiviisti pakattuna (ostin 200g:n pussin lehtikaalia, josta poisti kovat varret)

2 – 3 valkosipulin kynttä

¾ – 1 dl (paahdettuja) saksanpähkinöitä tai pekaanipähkinöitä, pähkinättömään pestoon käytä hampunsiemeniä

pienen sitruunan mehu

¾ – 1 tl merisuolaa

muutama rouhaisu mustapippuria myllystä

n. ½ dl oliiviöljyä, lisää tarvittaessa enemmän

1 dl parmesaania raastettuna, vegaaniseen versioon käytä ravintohiivahiutaleita

Halutessasi hieman enemmän potkua pestoon, lisää chiliä maun mukaan

Kokeile nyt Ambronitea!

Koodilla "lavidafresca" 25%:n lisäalennus!
Tilaa

Tee näin:

  • Laita blenderin kannuun kuoritut valkosinpulinkynnet, lehtikaali (poista varret), pähkinät/ siemenet, sitruunamehu, parmesaani/ ravintohiivahiutaleet, suola sekä pippuri (+halutessasi chili) ja aja seos pieneksi.
  • Valuta sekaan oliiviöljy ja käynnistä laite uudestaan. Anna laitteen käydä niin kauan, että koostumus on haluamasi lainen. Kaavi ylös nousseet raaka-aineet tarvittaessa takaisin alemmas kulhoon ja lisää oliiviöljyä, mikäli pesto on liian paksua makuusi.
  • Maista ja lisää tarvittaessa lisää sitruunaa, suolaa tai pippuria.
  • Valmista! Nopeaa ja helppoa, ihan niin kuin lupasin J .
  • Tarjoile haluamallasi tavalla pastan kanssa tai vaikka leivän päällä tai dippinä.

Lehtikaalipesto säilyy hyvänä kannellisessa lasipurkissa (lirauta peston pinnalle hieman öljyä, jotta se ei tummu) jääkaapissa noin viikon ajan, pakastimessa kuukauden verran.

💚: Sanna

P.S. Onko sinulla Instagram-tili? Klikkaa tästä ja lähde seuraamaan minua ❤️
Löydät minut myös Facebookista ja sivulleni pääset tästä 😘

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämäkirjoitukset

Kookosöljyssä paahdetut bataattikuutiot:

https://lavidafresca.com/kookosoljyssa-paahdetut-bataattikuutiot/

Vegaaninen juustodippi:

https://lavidafresca.com/vegaaninen-juustodippi/

Vegaaninen kinuskikastike:

https://lavidafresca.com/vegaaninen-kinuskikastike/

Post A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *