Välipalapatukoiden perusohje, jolla onnistut aina

This blog post is available in the following languages:

 

Oletko koskaan sattunut kurkkaamaan syömiesi energia- tai välipalapatukoiden ainesosaluetteloa? Niinpä, eroja patukoiden välillä toki löytyy, mutta useimmat niistä ovat sisällöltään todennäköisesti jotain ihan muuta, kuin mitä kuvittelit… Ja tästä syystä halusinkin jakaa kanssanne kotitekoisten välipalapatukoiden perusohjeen, jota pystyt muokkaamaan sen mukaan, mitä kaapistasi sattuu löytymään.

Nämä tämänkertaiset patukat eivät ole sellaisia rouskuvia ja murenevia myslipatukan tyyppisiä, vaan koostumukseltaan enemmänkin tiiviimpiä kakku- tai leipämäisiä. Voit lisätä niihin sattumia ja makuja juuri oman fiiliksen mukaan tai tehdä ihan vain perusohjeen mukaisia joka makuun sopivia energiapatukoita. Patukat ovat tarvittaessa myös sekä gluteenittomia että pähkinättömiä, joten ne sopivat myös useimmille allergikoillekin. Ja koska patukat säilyvät erinomaisesti myös huoneenlämmössä, ne sopivat hyvin esimerkiksi kiireisiin aamuihin lennossa syötäviksi aamupaloiksi, lisäenergiaksi ennen treeniä sekä välipalaksi koulu- ja työpäiviin. Oikeastaan kaikkiin tilanteisiin, kun haluat välttää verensokerin laskun ja sen kuuluisan nälkäkiukun.

 

 

Ainekset noin 14-16 patukkaan:
3 erittäin kypsää, keskikokoista banaania
2 ½ dl pähkinä- tai siemenvoita/ -tahnaa oman valintasi mukaan
5 dl (gluteenittomia) puurohiutaleita (kaura, ohra ja neljän viljan sekoitus ovat omia suosikkejani, mutta voit käyttää ihan sitä mitä kaapistasi löytyy)
2 ½ dl pieneksi pilkottuja pähkinöitä ja/ tai siemeniä oman valintasi mukaan (meillä tällä kertaa manteleita sekä auringonkukansiemeniä, suosin yleensä sekoituksia)
2 tl vaniljauutetta
Ripaus suolaa (älä lisää suolaa, mikäli pähkinä- /siemenvoi sitä jo sisältää)

Mikäli olet kovin makean ystävä, etkä ajatellut lisätä patukoihin kuivattuja hedelmiä, kannattaa sinun lisätä noin ½ dl makeutusta valintasi mukaan (vaahterasiirappia, kookossokeria, hunajaa, erytritolia…)

Halutessasi:
100g kuivattuja hedelmiä tai marjoja pieniksi pilkottuina (meillä tällä kertaa aprikoosia)
50- 100g suklaata valintasi mukaan pienittynä (vegaanista, vähähiilihydraattista, sokeritonta, proteiinipitoista, raakasuklaata…) tai kaakaonibsejä
½ dl kookoshiutaleita
1 tl kanelia/ piparkakkumaustetta/ kardemummaa

 

Liity launch listalle!

Uudet herkulliset Ambronite -tuotteet ovat pian saatavilla! Liity lanseerauslistalle ja pääset nauttimaan tarjouksista, eduista ja uusista tuotteista ensimmäisten joukossa!
Liity

 

Tee näin:
• Laita uuni lämpenemään 175°C ja vuoraa pieni uunivuoka (omani on 21 x 24 cm) leivinpaperilla.
• Muussaa banaani haarukalla.
• Sekoita banaanimössö, pähkinä-/ siemenvoi, vaniljauute sekä halutessasi lisämakeutus vatkaimen avulla huolellisesti sekaisin. Voit toki käyttää myös vaikkapa isoa lusikkaa välttääksesi ylimääräistä tiskiä.
• Lisää puurohiutaleet, pähkinämurska ja/tai siemenet sekä muut lisukkeet ja sekoita hyvin.
• Kaada taikina uunivuokaan ja tasoita pinta tasaiseksi joko lusikalla tai ihan sormin.
• Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuutin ajan koko ajan silmällä pitäen tai niin kauan, että reunat ovat saaneet kullankeltaisen värin.
• Anna jäähtyä ihan täysin, ennen kuin leikkaat sopiviksi patukoiksi.

 

Pakkaa patukat yksitellen tiiviisti tai säilytä niitä kannellisessa rasiassa. Patukat säilyvät viikon verran jääkaapissa, halutessasi myös pakastimessa noin 6 kuukauden ajan. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, patukat säilyvät myös ihan huoneenlämmössä, joten nappaa aina yksi patukka laukun pohjalle hätätilanteita varten.

 

❤️: Sanna

 

 

P.S. Onko sinulla Instagram-tili? Klikkaa tästä ja lähde seuraamaan minua ❤️
Löydät minut myös Facebookista ja sivulleni pääset tästä 😘

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämäkirjoitukset

Suklaiset energiapatukat:
https://lavidafresca.com/suklaiset-energiapatukat/

Omppupiirakan makuiset energiapatukat:
https://lavidafresca.com/omppupiirakan-makuiset-energiapatukat/

Trooppiset vatsaa hellivät energiapallot:
https://lavidafresca.com/trooppiset-vatsaa-hellivat-energiapallot/

Post A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *