Syysreissu Ranskaan ja Monacoon osa 2

This blog post is available in the following languages:

 

Julkaisin muutama päivä sitten ensimmäisen osan syyslomareissustani Ranskaan ja sain teiltä paljon viestejä sen jälkeen. Kaikki olitte yhtä mieltä kanssani siitä, että Antibes ja Nizza ovat erittäin kauniita paikkoja ja osa teistä kiinnostui patikointireiteistä, joista kerroin. On aina kiva saada lukijoilta palautetta, joten iso kiitos kaikista viesteistänne ❤️. Mikäli tuo ensimmäinen postaus on sinulta mennyt ohi, pääset lukemaan sen täältä. Ja nyt siihen toiseen osaan!

 

Aloitetaan Cannesilla. Jos olen ihan rehellinen, niin tämä Cannesin vuotuisten elokuvajuhlien päänäyttämö ei kyllä kohdannut ennakko-odotusteni kanssa. En oikeastaan edes ole ihan varma, että mitä odotin, mutta ei se ainakaan ollut niin luksusta, hohdokasta tai erityistä, mitä olin kuullut. Ja kyllä, kävelimme pitkin La Croisette- kävelykätua, joka menee rannan myötäisesti ja jossa nuo isot juhlat aina järjestetään. Kävimme toteamassa, että tuossa se kuuluisa punainen matto nyt sitten on ja maahan painetut julkkisten käden jäljet, mutta eipä ne nyt kovin hohdokkailta näin hämärtyvänä lokakuisena syysiltana näyttäneet… Salamavalot siellä tosin välkkyivät, sillä jokainen paikallaolija halusi ikuistaa itsensä punaisella matolla.

 

 

Kävelimme Cannesin katuja ristiin rastiin, pysähdyimme muutamassa putiikissa (ostoskaduilta löytyi kyllä taatusti kaikki oleelliset luksusmerkit sekä ne vähän tavallisemmat kaiken kansan brändit, joten valikoimaa kyllä löytyi!) ja istahdimme yksille analysoimaan näkemäämme. Rannan tuntumassa oli lukuisia luksushotelleja sekä tyylikkään oloisia ravintoloita ja voin vaan kuvitella, miten mukavaa olisi siemailla roséviiniä pehmeissä aurinkotuoleissa sen hoteimman kesäsesongin ollessa käynnissä. Nyt Cannes näyttäytyi minulle enemmän pienenä kalastajakylänä, joka se siis aikoinaan on ollut ennen kuin rikkaat lomailijat sen löysivät. Ehkä minun pitäisi antaa tälle paljon hehkutetulle kohteelle vielä uusi mahdollisuus kesäaikaan, sillä uskon sen olevan ihan toinen maailma, kun kadut muuttuvat eläväisiksi lomailijoista ja ruskettuneet ihmiset kurkkivat Gucci-aurinkolasiensa ja viinilasien takaa ohikulkijoita.

 

 

Monaco puolestaan oli erittäin positiivinen kokemus. Kallis, mutta jokaisen euron arvoinen! Tässä Alppien ja Välimeren välissä sijaitsevassa maailman toiseksi pienimmässä itsenäisessä valtiossa oli jotain todella hurmaavaa ja glamouria. Monaco oli helppo ja kompakti kohde ensikertalaiselle, mutta mikäli et ole kovin tottunut ajamaan kapeilla kaduilla ja parkkeeraamaan ahtaisiin parkkihalleihin, niin suosittelen jättämään auton suosiolla kotiin 😉. Pelipaikoille pääsee nimittäin tosi kätevästi vaikkapa junalla.

 

 

Oli kyllä ihanaa kävellä Monacossa ympäriinsä ja nähdä ihan omin silmin paikat, joista olin aiemmin vain kuullut. Monte Carlon kasino näytti ulkoapäin juuri siltä miltä luksuskasinot nyt näyttävät, mutta koska sisällä oli käynnissä yksityistilaisuus, niin jätimme kasinovisiitin ensi kertaan ja suuntasimme kahville ja croissantille kuuluisan Cafe de Parisin terassille. Josta on muuten ihan aitiopaikkanäkymät kasinon eteen, jossa ihmiset parveilivat ottamassa selfieitä luksusautojen kanssa! Ostosmahdollisuudet olisivat myös olleet erinomaiset Monacossa, mutta nekin jätettiin odottamaan ensi kertaa 😉. Suosittelen ehdottomasti kipuamaan ylös katsomaan ruhtinaan palatsia, sillä ylhäältä on ihan mielettömät näkymät yli Monacon sekä satama-alueiden. Ylhäältä vanhasta kaupungista löytyi myös ihania, pieniä katuja ja hieman piilossa olevia tasokkaita ravintoloita.

 

Terveellisempi arki - uusi ryhmä Facebookissa!

Tervetuloa jakamaan vinkkejä ja linkkejä, omia tai muiden hyväksi todettuja reseptejä sekä treeniohjeita, joiden avulla meidän kaikkien on helpompi tavoitella sitä terveellisempää arkea ja elämäntyyliä.
Liity nyt

 

 

Viimeisin, muttei todellakaan se vähäpätöisin reissukohteemme oli Villefranche-sur-Mer- niminen kylä, joka sijaitsee Nizzan ja Monacon välissä. Ja ai että, oli ehkä söpöin kylä, jossa olen koskaan käynyt! Tämä helposti haltuunotettava, vanha kalastajakylä oli erittäin värikäs ja täynnä kuvauksellisia kapeita katuja ja pitkiä portaikkoja. Rantakatu, jossa oli vieri vieressä kahviloita ja ravintoloita oli hurmaava ja voin vaan kuvitella, miten kylän ranta täyttyy kesäisin auringonpalvojista. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mikäli ikinä ajelet Nizzan ja Monacon väliä ja pidät taianomaisista, pienistä rannikkokylistä!

 

 

Tässäpä siis pääpiirteittäin noiden viiden päivän, jotka muuten menivät ihan hujauksessa ohi, kohteet ja ohjelma. Ja koska reissaaminen on aina kivaa, niin sinun ei tarvitse odottaa seuraavaa matkapäivitystä kovinkaan pitkään. Huomenna me nimittäin lähdemme heti aamusta lentokentälle ja otamme suunnaksi Gran Canarian, Kanariansaaret.

 

❤️: Sanna

 

 

P.S. Onko sinulla Instagram-tili? Klikkaa tästä ja lähde seuraamaan minua ❤️
Löydät minut myös Facebookista ja sivulleni pääset tästä 😘

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämäkirjoitukset

Rannalle Valenciaan:
https://lavidafresca.com/rannalle-valenciaan/

Valkoista joulua etsimässä Sierra Nevadassa:
https://lavidafresca.com/valkoista-joulua-etsimassa-sierra-nevadassa/

Ruisleivän perässä Fuengirolaan:
https://lavidafresca.com/ruisleivan-perassa-fuengirolaan/

20 Comments

  • Tuo Ranskan rannikko ja Monaco visiiitti combo kiinnostaa kovasti. Se on hassua miten joillekin asioille ei vaan voi laittaa sitä nimeä, että miksu paikka ei tunnu omalle vaikka puitteet on kunnossa. Joskus se on vaan sää ja väärä ajankohta.
    Hyvä, että Monaco vastasi odotuksia !

    • Joo tämä kyllä on totta, sillä ei siinä Cannesissa varsinaisesti mitään vikaa ollut! Se nyt vaan ei kolahtanut samalla tavalla, kuin muut Ranskan Rivieran kohteet 😉 .

  • Vähän samanlainen tunne jäi minullekin Cannesista. Kävin siellä työn puitteissa animaatiofestivaalien aikaan, joten en ehtinyt paljon tunnelmoida kaduilla, mutta Ranskan Rivieran kohteista en silti suuntaisi ensimmäisenä juuri Cannesiin. Tuo Villefranche-Sur-Mer oli minustakin söpöin löytö alueella (tosin kiertelin vain viikon, ja paljon jäi näkemättä!) ja kirjoitinkin sieltä hotellipostauksen – mikäli kiinnostaa, käy kurkkaamassa! ; )

  • Mulla meni juuri toisinpäin noiden Monacon ja Cannesin kanssa: Cannes oli mielestäni positiivinen yllätys ja Monacolle en lämmennyt yhtään. Jännää tosiaan, miten eri tavalla paikat vaikuttavat eri ihmisiin!

    • No niinpä! Varmasti tosiaan iso merkitys sillä, että mihin vuodenaikaan käy ja mitä muuta siellä on juuri silloin käynnissä 🙂 .

  • Tunnistan hyvin tuon tunteen, kun joltain kohteelta odottaa paljon, mutta sitten joutuu toteamaan, että eihän tämä nyt niin häävi ollut. Joskus omat odotukset toki ovat epärealistisia eivätkä perustu oikein mihinkään. Silloin melkein millainen tahansa kohde voi tuntua pettymykseltä. Minustakin Monaco oli kiinnostava nähdä, mutta en suorastaan ihastunut. Se tuntui vähän kulissilta, jossa kuuluu näkyä ja etenkin tulla nähdyksi.

    • Tuo on kyllä totta! Itse en missään nimessä haluaisi asua Monacossa, mutta mielelläni siellä kyllä kiertelin sitä överikulissimeininkiä katselemassa 😉.

  • Itselläni on ollut onni töiden puolesta osallistua, tosin jo kauan sitten, muutamaan isoon konferenssiin Cannesissa ja niiden yhteydessä yritykset tapasivat järjestää niitä kuuluisan hulppeita juhlia kaupungissa: yhdet muistan isolla jahdilla Cannesin lahdella ja toiset jossain hotellissa rannalla – myöhemmin illalla uima-altaan päälle levitettiin leveä silta, jolla saattoi tanssia (ja pudota reunalta altaaseen jos ei pitänyt varaansa).
    Tilaisuuksiin kuului luonnollisesti myös majoitus rannan hienoimmissa hotelleissa! Tästä näkökulmasta (ja olisiko ollut syyskuun alkua, eli melkein kesää) Cannes kyllä näyttäytyi hienona paikkana.

  • Mä en myöskään ihmeemmin tykännyt Cannesista, melkeinpä ruma kaupunki. Monaco oli ihan ok kiva ja kuten sanoit Ville-France-sur-mer on todella kaunis. Ranskan Riviera on mun suosikkipaikkoja, Nizza yks lempparikaupunki.

  • Olen käynyt kolmisen kertaa Nizzan seudulla, mutta en Cannesissa, koska olen kuullut – myös paikallisilta – että se ei ole mitenkään erikoinen. Ehkä minun pitää seuraavalla reissulla antaa Cannesillekin mahdllisuus. Sydämeni olen menettänyt Nizzan pohjoisen puoleisille kylille ja kaupungeille, kuten Vencelle <3. 2 vuotta sitten tein pienen irtioton ja asuin seudulla 2 viikkoa tehden töitä sieltä pitäen Suomeen asiakkailleni. Blogissani on useampi juttu reissusta, jos kiinnostut lukemaan, ja vielä jotain lisää on tulossa 🙂 Tällä hetkellä syöttelen Instaan kuvia ko. reissulta. 😉 Postauksesi myötä oli ihana palata Ranskan muistoihin!

  • Hyvin paljolti samoja tuntemuksia Cannesista. Ihan kiva paikka piipahtaa, mutta ei sinne kannata majoittumaan jäädä – jos ei ole sitten varaa juhlia jahdilla Cannesin lahdella 😀 Toinen paikka, josta tuli vähän samanlaisia ”pikkukylä” fiiliksiä, oli Marbella. Jos ei käy siellä kuuluisassa Puerto Banuksessa, niin ei kyllä ymmärrä, miksi Marbellaa kutsutaan ÖKYkohteeksi.

    • Niin totta! Marbella ei ole kyllä koskaan ollut se the one myöskään minulle. Voin siellä käväistä, mutta en haluaisi jäädä asustelemaan…

Post A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *