Suussasulava kotitekoinen mansikkakermajäätelö

This blog post is available in the following languages:

 

 
Pyysitte ohjetta näihin Instagramin puolella vilahtaneisiin jätskipuikkoihin, joten tässä olkaa hyvät! Puikon keltainen osa on samaa Mangojäätelöä, jonka jaoin kanssanne viime viikolla ja vaaleanpunainen osa maistuu täsmälleen siltä, miltä lapsuuden suosikkimansikkajäätelö aina maistui. Tosin sillä pienellä poikkeuksella, että tämä herkullinen kotitekoinen mansikkakermajäätelö on vegaanista ja maidotonta eikä siihen tule lainkaan lisättyä valkoista sokeria!

Syö jäätelöt sellaisinaan heti valmistuksen jälkeen tai tee niistä raidallisia jäätelöpuikkoja, jotka muuten maistuvat taatusti myös lapsille. Molempi parempi, sinä päätät! Nämä suussasulavat jäätelöt tekevät kesästäsi ehdottomasti hieman makeamman ja ennen kaikkea kevyemmän sekä terveellisemmän 😋.

 

 

 

 
Ainekset 2-3 annokseen:
1 säilyketölkki kookosmaitoa (täysrasvainen)
5 dl pakastemansikoita
1 rkl vaniljauutetta
1 rkl hunajaa tai vaahterasiirappia (vegaaniseen versioon käytä vaahterasiirappia)

 

 
Tee näin:
• Jäähdytä kookosmaitotölkki yön yli jääkaapissa. Käännä tölkki seuraavana päivänä ylösalaisin ja avaa se varovasti (älä ravista!). Kaada neste pois (voit hyvin käyttää sen vaikka smoothieen!) ja kaavi jähmettynyt kookoskerma lusikalla blenderin kannuun.
• Lisää valitsemasi makeutus, vanilja sekä jäiset mansikat ja anna koneen käydä niin kauan, että seos muuttuu kermaisen paksuksi.
• Tarjoile samoin tein tai laita pakastimeen hetkeksi, jos kaipaat paksumman koostumuksen. Voit myös tehdä kuvien mukaisia jäätelöpuikkoja käyttämällä sekä mango- että mansikkajäätelöä. Tällöin täytä jäätelöpuikkomuotit puoliksi mangolla, lisää perään mansikkajäätelöä ja pakasta. Puikkojen määrä riippuu hieman muottien koosta, meille niitä tuli tästä määrästä 12 kappaletta.

 

 
❤️: Sanna

 

 

 

 

P.S. Onko sinulla Instagram-tili? Klikkaa tästä ja lähde seuraamaan minua ❤️
Löydät minut myös Facebookista ja sivulleni pääset tästä 😘

Post A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *