Majadahondassa ollaan!

This blog post is available in the following languages:

 

 
Olen saanut paljon kommentteja ja kyselyitä liittyen meidän paluumuuttoon Majadahondaan, Madridiin ja ajattelin, että olisi hyvä idea jakaa pieni päivitys kaikesta siitä, mitä muuton jälkeen on tapahtunut.

Nerjassa vietetyt 14 kuukautta olivat ikimuistoiset ja vaikka kaipaankin merta ja niitä pikkuriikkisiä, kapeita katuja, on paluu Madridiin tuntunut samaan aikaan ihan äärettömän hyvältä. Tämä paikka oli kuitenkin meidän perheelle se ihan ensimmäinen, yhteinen koti ja paikka, jossa me kaikki viihdyttiin enemmän kuin hyvin heti alusta lähtien. Ja tiedän, etten ole yksin näiden fiilisten ja ajatusteni kanssa, sillä näen päivittäin suurta iloa ja onnellisuutta myös perheemme miesten kasvoilta!

 

 

 

 
Mieheni löysi meille ihan mielettömän ihanan asunnon suuren puiston laidalta ja asutaan nyt tosi lähellä sitä entistä kotiamme, joten lähiympäristö on tuttu entuudestaan. Helpottaa muuten huomattavasti, kun tunnet paikat ja kaupat eikä aikaa kulu turhaan haahuiluun ja etsimiseen, kun pitää tehdä jotain hankintoja 😉 . Poikamme sai onneksi kesän ajaksi paikan samasta tutusta päiväkodista (englanninkielinen, yksityinen), jossa hän oli jo vuoden ennen Nerjaan muuttoamme ja ihan äskettäin saimme tietää, että hän sai paikan lähikoulusta, jossa aloittaa ensi syyskuussa. Espanjassahan koulutaival aloitetaan yleensä jo 3-vuotiaana. Me ei kuitenkaan laitettu Lucaa kouluun Nerjassa vielä viime syksynä, koska silloin oli jo tiedossa, ettemme sinne ole jäämässä. Luca aloitti myös Suomi-koulussa heti huhtikuusta ja nyt hän odottaa aina lauantaita innoissaan, jotta pääsee leikkimään suomea puhuvien kavereiden kanssa.

 

 

 

 
Vaikkakin muuttamisesta on tullut meidän perheelle jo aika rutiinia, ottaa se silti oman aikansa ja vaivansa. To do-listalta löytyy miljoona ja yksi asiaa ja silti kaikki meistä varmasti haluaa, että koti näyttää ja tuntuu kodilta mahdollisimman nopeasti. Kaikesta häslingistä ja asioiden järjestelyistä huolimatta, me ollaan myös ehditty nauttia jo vietetystä ajasta täällä. Käytiin mm. Warner Park- huvipuistossa, Atleticon pelissä, shoppailtu ollaan enemmän kuin laki sallii (ei ole muuten kovin lompakkoystävällistä muuttaa uuteen asuntoon ilman mitään huonekaluja omasta takaa!) ja totta kai ollaan vaan oltu perheen kesken ja vietetty aikaa puistoissa ja kahviloissa.

Ja niin, liityttiinhän me myös uudelle kuntosalille! Tykättiin kyllä edellisestä salista tosi paljon ja oltiin siellä jäseninä 2,5 vuotta, mutta nyt kun muutettiin takaisin, niin käytiin tutustumassa muutamiin eri vaihtoehtoihin. Tämä uusi FITUP!-kuntosali vaikuttaa tosi kivalta, laitteet uusilta, ohjatut tunnit monipuolisilta ja se vastaa muutenkin meidän toiveisiin ja tarpeisiin. Edellisellä kuntosalilla ainoa ”ongelma” taisi olla se, että maksettiin kuukausimaksun myötä tosi monesta sellaisesta palvelusta, joita ei edes oikeastaan käytetty.

 

 

 

 
Nyt näyttää kovasti siltä, että olemme tulleet tänne jäädäksemme, toivottavasti (sormet ristiin!), ja että tämä asunto tulee olemaan kotimme seuraavien vuosien ajan. Lucan on ollut tätä kaikkea vähän vaikea sisäistää, ja kun me puhuttiin syksyllä alkavasta koulusta, niin hän kysyi: ” Aiotaanko me vielä asua syksyllä täällä?” Niin, ihan oikeutettu kysymys ottaen huomioon, että me ollaan muutettu tosi monta kertaa hänen syntymänsä jälkeen, mutta nyt on jo aika asettua aloilleen! Tämä on meidän koti ja tänne me kuulutaan.

 

 
❤️: Sanna

 

 

 

 

P.S. Onko sinulla Instagram-tili? Klikkaa tästä ja lähde seuraamaan minua ❤️
Löydät minut myös Facebookista ja sivulleni pääset tästä 😘

Post A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *