Kikhernemunakas eli munaton munakas

This blog post is available in the following languages:

 

Kikhernemunakas saattaa olla mielestäni kaikkien aikojen paras keksintö vegaanisen aamupalan tai kevyen lounaan saralla! Maistoin kyseistä herkkua ensimmäisen kerran pienessä kahvila-ravintolassa nimeltään CasaVeggy Nerjassa jo ainakin vuosi sitten, ja siitä lähtien olen näitä munakkaita aina silloin tällöin tehnyt. Ja ihan vaan selventääkseni asiaa, niin itsehän rakastan myös niitä ihan perinteisiä munakkaita, mutta nämä vegaaniversiot ovat kivaa vaihtelua ja pitävät muuten myös nälän poissa tunteja. Ja sen lisäksi, että tämä munakas on vegaaninen, on se myös gluteeniton, soijaton ja maistuu yllättävän samalta kuin ne originaalit munakkaat munattomuudestaan huolimatta.

Nopeasti vielä muutama sana tuosta kikhernejauhosta. Kyseiset jauhot sisältävät huomattavan määrän sekä proteiinia että kuituja, ja kun sekoitat niitä veden (tai kasvipohjaisen maidon) kanssa ja kypsennät taikinan, on lopputulos hämäävän samankaltainen kuin kananmunissa. Mikäli haluat, että vegaani munakkaasi maistuu vielä enemmän kananmunalta, kannattaa sinun käyttää mustaa suolaa (Kala Namak) tavallisen suolan sijaan. Kyseisen intialaisen mineraalisuolan maku muistuttaa erehdyttävästi keitettyä kanamunaa.

 

Terveellisempi arki - uusi ryhmä Facebookissa!

Tervetuloa jakamaan vinkkejä ja linkkejä, omia tai muiden hyväksi todettuja reseptejä sekä treeniohjeita, joiden avulla meidän kaikkien on helpompi tavoitella sitä terveellisempää arkea ja elämäntyyliä.
Liity nyt

 

Alla olevasta ohjeesta tulee joko yksi paksumpi munakas tai muutama ohuempi munakas. Ohuemmat pysyvät paremmin kasassa, mikäli haluat rullata tai taittaa munakkaan puoliksi niin, että täytteet jäävät sisään. Makuun tämä ei siis vaikuta millään tavalla ja itse tyydyn (laiskuuttani) useimmiten paistamaan yhden paksumman. Joidenkin mielestä nämä kikhernemunakkaat muistuttavat enemmän lettuja, mutta oli miten oli, on sinun testattava niitä itse. Niin hyviä ja täyttäviä ne ovat!

Ps. En suosittele maistamaan taikinaa! Kikhernejauhot maistuvat oikeasti aika karmaisevilta ennen kuin kypsennät ne. Luota siis sanaani ja maistele vasta paistamisen jälkeen, sillä silloin ne ovat herkullisia 😉.

 

Ainekset yhteen paksumpaan tai kahteen ohuempaan munakkaaseen:
2 dl kikhernejauhoja
2 – 2 ½ dl vettä (voit halutessasi käyttää myös makeuttamaton kasvipohjaista maitoa)
½ tl sipulijauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
½ tl juustokuminaa
¼ tl suolaa (tai mustaa suolaa, mikäli haluat voimakkaamman kananmunan maun)
¼ tl mustapippuria rouhittuna
2 rkl ravintohiivahiutaleita

Öljyä paistamiseen

Täytteeksi voit laittaa ihan mitä mielesi tekee tai kaapista sattuu löytymään: avokadoa, viipaloituja/ kuutioituja kasviksia, pinaattia/lehtikaalia + sipulia kevyesti paistettuna, papuja, tofua, rucolaa, erilaisia salaatteja, vegaanijuustoa, salsaa, guacamolea…

 

Tee näin:
• Sekoita mausteet ja ravintohiivahiutaleet jauhojen joukkoon. Lisää vesi ja sekoita niin kauan, että taikinasta tulee sileää. Taikinan tulisi muistuttaa sellaista perinteistä lettutaikinaa, joten lisää tarvittaessa vettä. Laita sivuun odottamaan ja anna tekeytyä 5-10 minuuttia. Valmistele haluamasi täyte tällä väliin.
• Kuumenna paistinpannu ja lorauta siihen tilkka öljyä. Kaada taikina pannulle ihan niin kuin paistaisit lettuja. Anna paistua, kunnes pintaan nousee pieniä kuplia ja se on täysin hyytynyt. Kurkkaa paistopintaa ja jos väri on mielestäsi hyvä, käännä munakas toisin päin ja paista toinen puoli.
• Lisää munakkaan päälle haluamasi täytteet ja taita toinen puoli varovasti täytteiden päälle. Nauti välittömästi!

 

❤️: Sanna

 

 

P.S. Onko sinulla Instagram-tili? Klikkaa tästä ja lähde seuraamaan minua ❤️
Löydät minut myös Facebookista ja sivulleni pääset tästä 😘

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämäkirjoitukset

Trooppiset vatsaa hellivät energiapallot:
https://lavidafresca.com/trooppiset-vatsaa-hellivat-energiapallot/

Kolmen raaka-aineen suklaakastike:
https://lavidafresca.com/kolmen-raaka-aineen-suklaakastike/

Granolakupit:
https://lavidafresca.com/granolakupit/

Post A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *